Esittely

Yrittäjä 
 

Sara ja Kita, 2023
Sara ja Kita, 2023


Hei,

Koirahieronta Kide on vuonna 2023 perustettu yritys, joka tarjoaa koirahierontaa Jyväskylässä. Yrittäjänä toimin minä eli Sara Jäntti.

Mulle on ollut selvää siitä lähtien, kun urapolkuja on tarvinnut miettiä, että tahdon työskennellä eläinten parissa. Viimein haave toteutui ja valmistuin heinäkuussa 2023 koirahierojaksi & urheilukoirahierojaksi Tampereen koirahierojakoulusta. 

Koirahierontaan olen itse alunperin tutustunut oman koirani Kitan kautta. Kitalle sattui tapaturma puolivuotiaana, jolloin takajalkaan tuli kasvulinjan murtuma. Vaikka murtuma saatiin hoidettua, ei jalka tietenkään ollut enää täysin entinen. Heikko askellus kuormittaa koiran kehoa normaalia enemmän ja tästä syystä päädyimme hakemaan apua koirahieronnasta. Siellä syntyi kipinä päästä myös itse vaikuttamaan koirien hyvinvointiin hieronnan avulla ja tässä sitä ollaan!

Mulle on tärkeää, että koirat saavat ansaitsemaansa huolenpitoa kokonaisvaltaisesti koko niiden elämän ajan. Koira ei valitettavasti itse osaa kertoa, että nyt olisi tarve päästä hierojalle - tämä jää siis meidän omistajien vastuulle huolehtia koiralle aika myös lihashuoltoon. 

Koulutukseltani olen myös tradenomi ja toistaiseksi työskentelen päätoimisesti taloushallinnon tehtävissä. Pyrin kuitenkin tarjoamaan hieronta-aikoja mahdollisimman paljon, sillä tämä on se juttu, mitä haluan oikeasti tehdä.

Pidetään karvakamuista huolta ja nähdään hieronnan merkeissä! 

- Sara

Koirahieronta Kide on saanut nimensä koirieni mukaan. 

Kita & Deso


 

Kita 2023
Kita 2023
Deso 2019
Deso 2019
Luo kotisivut ilmaiseksi!